Hyvää Jussia!!!!!!

Kouluratsastusta Katilla.
Tai piti olla. Tuija soitti 11.00, "et missäs oot, kun sinuu ei näy?".
Vastaus: nukkumassa. Oli pikkasen rankka yövuoro, enkä ollu kellonsoittoon heränny.

No Kati oli ruunalla alotellu, ku saavuin paikalle. Ruuna näytti kulkevan ihan asiallisesti, joskin se oli Katin mukaan raskas edestä.
Vaihdettiin siinä sitten minut kyytiin ja tunti alkoi.
Mentiin avo- ja sulkutaivutuksia ja haettiin ruunaa keveyttä. Nämä kaikki suijuivat ihan kohtalaisen hyvin, myös Katin mielestä. Sulussa ei tuo asetus meinannut millään pysyä, mutta kyllä se siitä loppujen lopuksi lähti menemään.
Ja aina kun Nestori alkoi painamaan liikaa kädelle, otettiin seis ja peruutettiin ja eikun taas menoks.

Lopuksi laukkailtiin molempiin suuntiin. Ai vitsi, ku se oli taas hankalaa. Vasempaan kierrokseen men ihan kohtalaisen hyvin, mut oikeaan ei meinannut millään nousta. Kati sitten neuvo neljä eri tapaa millä Nestorin sai laukat nostamaan. Kaiken puurtamisen jälkeen se laukka nous jo ihan mukavasti.
Kokonaisuudessaan oli ihan hyvä tunti. Katikin sanoi ettei olla ihan toivottomia=)