Liu lau loppiaista vaan kaikille.

Heidi lähti Maamerkin kanssa maastoon, itse asiassa kaksi kertaa koska ensimmäisellä kerralla ne tuli eri aikaan takaisin :o) Joopa. Mandy oli perinaiselliseen tapaansa päättänyt yhdessä risteyksessä että hänpä ei ota enää askeltakaan muuta kun kotio päin ja Heidi tuli sitten selästä alas taluttamaan. Matka jatkui muutaman metrin taluttaen ja Heidin roikkuessa jalustimessa aikeenaan kivuta takaisin selkään päätti Mandy ottaa pitkät ja lähti kotiin hippulat vinkuen. Tulihan tuo tamma suorinta tietä kotiin ja Heidin hain pois metsästä autolla. Lähtivät sitten uudemman kerran paremmalla onnella (onneksi Heidi on päättäväinen nuori nainen :o) ja tulivat yhtä matkaa takaisin tällä kertaa.

Mie läksin ajelemaan reellä Nestorin kanssa ja otin kyytiin sekä Esikoisen että Rara-koiran. Rara jolkotteli osan matkaa reen vierellä ja Esikoinen groomaili mutkissa. Mentiin pääosin käyntiä, kaksi lönköttelyravipätkää. Koko reissu kesti noin puolitoista tuntia.

Kohta iltatallin tekoon (kello on 20.30) ja sitten yöpuulle. Huomenna maneesille.