Kävin ajamassa Nestorilla maneesilla. Mukana oli myös Raisa Mandilla ja Miiakin tuli viel Rolle pojan kanssa treenailee. Kaksi viimistä tosin ratsain.

Jouduttiin oottelee vähän aikaa ennen ku päästiin maneesiin, joten ajoin ulkokentällä. Ruuna kulki siinä kivan rennosti. ja oli kevyt ajaa.
Maneesissa se taas vähän hyyty, mut uskon sen johtuvan osaksi pohjasta ja jumissa olevista lihaksista. Vasenpuoli oli todella paljon heikompi kuin oikea, mikä näkyi taipumisessa, kun se ei saanu sisätakajalkaa alleen, jolloin se ei jaksannu kantaa itseään. Tämä asia on korjattavissa, joten eiköhän se siitä.

Madilla meni lujaa ja Raisalla nous savu korvista. Ihana amma;)

Rolle kulki oikein asiallisesti ekojen huuteluitten jälkeen. Näytti meno välil ihan mukavan tasapainoselta, ku kerkesin kattomaan. Paitsi sillon, ku Miia yritti mennä harkkaravii. Hihhih!